En väitä ettei mussa itessäni ois mitään vikaa, ei, mussa on paljonki vikaa, eikä ehkä kauheasti muuta olekaan. On silti väsyttävää huomata kerta toisensa jälkeen, että ihmiset, joiden olet kuvitellut olevan puolellasi ovatkin sinua vastaan. Ihmiset hylkää, ja tuntuu, että kukaan ei tykkää musta, vaikka ei sillä, että itekään tykkäisin kaikista, mut miksi sitä kuitenki tykkää niistä ihmisistä, jotka ei tykkää susta takaisin?

Oon väsynyt elämään, psykiatrian polilla hyppäämiseen, ja fysioterapiaan. Yhtä vammainen sekopää mä koen olevani jokatapauksessa. Ehkä olen ärsyttävä itsesäälissä kieriskelevä luuseri, jonka pitäis vaan ottaa itteään niskasta kiinni... Entä sitten, ku mua ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa... Pelkään mä kuolemaakin, mut toisaalta toivon usein, et vaan nukahtaisin, enkä enää heräisi... Ei musta silti oo tappamaankaan itseäni, ei pelkoa, tai toivoakaan siitä, vaikka mä uskonkin, et niin ois kaikille parempi, sekä mulle itelleni, että muille.

Mä vapautuisin tästä elämästä, ja muut vapautuis musta.