huhtikuussa ikävuosi vaihtuu kahteenkymmeneen seitsemään. Mulle oli jotenki kauhea paikka täyttää 26, kun olin ollut 16-vuotiaasta asti sitä mieltä että 25-vuotta on viimeinen ikä mikä ei ole paha, kun se on kahden-, ja kolmenkympin puolessa välissä, mut 26 on jo lähempänä kolmeakymppiä, vaikka niin on 25-vuottakin, jos pyöristyssäännön muistaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että tämän jälkeen se on sitten se aika lailla sama. Olen kolmissakymmenissä, ja eikä kukaan meistä tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Elämää on ehkä vielä edessäkin, mutta on sitä pari… tai siis melkein kolmekymmentä vuotta takanakin.

On nuoruudessa silti puolensa. Voi kuvitella että minusta tulee vielä jotain. Elämä on vasta edessä ja löydän paikkani maailmassa, vaikkei niin kävisikään.

 Tässä iässä voi sanoa jo, että paskat…

Minulla ei ole lapsia, eikä tulekaan, hyvä kun itsensä kanssa jotenkin pärjäilee päivästä toiseen. Nyt silti ymmärrän miksi ihmiset haluavat lapsia, ainakin osittain varmasti siksi, etteivät muuten jaksaisi tai ainakaan kokisi kovin tarkoituksenmukaisena jatkaa tätä matkaa kolmeakymmentä vuotta kauempaa.