Olen niin onnellinen kun joulu on ohi, ja seuraavaan on melkein vuosi aikaa. En fanita joulua, enkä muitakaan juhlia. Lasten syntymäpäivät ymmärrän, ja se on merkittävää, kun tulee täysi-ikäiseksi ja EHKÄ pyöreätkin vielä menee, mutten oikein tajua numeron tekemistä numeroista. Joka päivähän me vanhetaan!

Hääshow’takaan en ymmärrä, tosi intiimiä mennä naimisiin kaikkien kummin kaimojen kavereiden läsnä ollessa. Mitä tämä kahden kauppa oikeastaan muille kuuluu? Mielestäni paljon romanttisempaa olisi virallistaa suhde kahdestaan ja lähettää muille vaikka kuvan kera ilmoitus, että ollaan naimisissa.

Kukin tietysti tyylillään. Itsestä tuntuu vaan siltä, että siihen häähumuun helposti hukkuu mistä olikaan kysymys. Ei mistään massatapahtumasta, vaan siitä että kaksi ihmistä virallistaa suhteensa.

Sitten kaikki nämä "pakko juhlat". Pitää tehdä jotain koska on uusivuosi, vappu tai juhannus, kun kaikki muutkin juhlii, tai olet epäsosiaalinen luuseri, siis mitä helvettiä? Tietysti saa juhlia Vappua, Uutta Vuotta, tai Juhannusta, mutta voi sitä ryypätä muulloinkin…

Odotan innolla sunnuntaita, sillä silloin kuulen ristiäisissä kummityttöni nimen, mutta silti olen helpottunut, kun sekin tilaisuus on toivottavasti kunnialla ohi. Vaikkei minun onneksi tarvitse hoitaa sylikummin virkaa ja sen takia jännittää, tai edes takellella mitään raamatunkohtaa, mutta siitä huolimatta inhoan esillä olemista ja juhlia. Vaikka itse kummiutta pidänkin kunniana.

Minun onneni on että elämä on suurimmaksi osaksi arkea.  Vaikka sekin on tylsää ja harmaata, mutta kyllä se mielestäni kaikenmaailman kissanristiäiset voittaa mennen tullen!

Baarireissu aloittelun kautta nyt on jees, mutta se nyt harvemmin edellyttääkään mitään patsastelua.