Aina tulee olemaan, ”parempia”  ihmisiä, fiksumpia, ja filmaattisempia,
heitä jotka omaavat kauniimmat kasvot, paremman kropan, tasaisemman luonteen, suuremmat sosiaaliset verkostot, ja kerrassaan kehittävät harrastukset. Vaikka olisi kuinka ihmeellinen ihminen, hänkin käy varmasti paskalla, ja itseäni ainakin tämän asian muistaminen helpottaa.
 
Kaikki eivät varmaan pidä elämääni elämisen arvoisena, enkä aina sitä tee itsekään, mutta on myös paljon sellaisia asioita, jotka minusta tuntuvat niin turhalta, etteivät sellaiset asiat voi tehdä mielestäni ketään onnelliseksi, vaikka kai se, kuten kaikki, riippuu ihmisestä, ja tätä varmasti toiset ihmiset pitävätkin kateellisen panetteluna.
 
Itse pidän hyvin yksinkertaisesta elämästä, vaikka pääni sisällä mutkistankin sitä aika lahjakkaasti. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, en kaipaa mitään ihmeellistä. Minulle riittää hiljainen elämä, vaikka haluaisinkin olla hyödyksi. En kuitenkaan ole ihminen, joka edes tykkäisi säntäillä joka suuntaan. Inhoan esillä olemista, ja juhlapukeutumista.
 
Miksei kaikkialle voi mennä arki vaatteissa?
 
Onko se todella niin pakollinen ja ainoa tapa kunnioittaa juhlia, että ilmestyy paikalle  joko puvussa ja kravatissa, epämiellyttävissä sukkahousuissa ja hepenissä, tai jakkupuvussa, jota ei todellakaan ikimaailmassa laittaisi päälleen, kuin pakon edessä? Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi ottaa kaapista ne reikäisemmät verkkarit, ja hiusten värjäyksessä tai maalaushommissa käytetty t-paita, mutta itselläni ainakin nostaa inhoa juhlissa juuri tuo pukeutuminen, samoin kuin maailmassa muutenkin sellainen ihmeellinen edustaminen.
 
Ei se kahvi mielestäni maistu sen pahemmalta mukista, kuin kahvikupista.