Mietin usein sitä miten samanlainen tai erilainen olisin jos en olisi vammainen. Tuskin olisin kokonaan erilainen, mutta en jaksa uskoa että täysin samanlainenkaan, koska ei vammaisuus, en usko, voi olla vaikuttamatta persoonaan. Minulla on vammaisen identiteetti ja mietin millaista se olisikaan ilman tuota v:tä.

Haluaisin tavata tämän persoonan toisin sanoen itseni siinä tilanteessa ja tarjota itselleni vaikka Batteryn (jota rakastan) ja katsoa itseäni silmästä silmään ja kysyä kuin vanhalta ystävältä, "mitä sinulle kuuluu?"

Ehkä tahtoisin vaihtaa osia tai ehkä en sittenkään, koska olen tähän elämään ja siihen sisältyviin ihmisiin ja asioihin tottunut, mutta sen uskallan myöntää että kiusaus olisi todellinen, en ymmärrä ihmisiä jotka väittävät silmät kirkkaina etteivät haluaisi olla ketään muu, itse ainakin tahtoisin, tämän tästäkin!

Toisaalta olen ajatellut että vammaisena olen vain kuin ihminen, jolla on silmälasit, ei se ole sen kummempaa, tai oikeastaan tiedän itekin valehtelevani, sillä vaikeuttaahan se huomattavasti enemmän elämää, mutta loppupeleissä aivan sama kuitenkin, yksi ihminen olen siinä missä muutkin!